Yksin ja yhdessä

Tarkastelin tässä ajankäyttöäni ja huomasin, että minulta liikenee joka toinen viikko kaksituntinen uuteen vapaaehtoistyöhön – vaikka monessa jo olenkin mukana. Raivaan tilaa tukeakseni häntä, jota en vielä tunne ja joka saattaa hyötyä tuestani. Osallistun seurakunnan ystäväpalvelukoulutukseen. Olen aiemmin käynyt saattohoitotukihenkilökoulutuksen, ja ystäväpalvelukoulutus jatkaa tätä ihmisten palvelemisen ajatusta. Yksinäisiksi itsensä kokevien määrä on kasvanut kaikissa ikäryhmissä vuodesta 2018.

Tilastokeskuksen vuoden 2022 tutkimustulosten mukaan 29,7 prosenttia 16 vuotta täyttäneistä henkilöistä kokee itsensä koko ajan tai suurimman osan ajasta yksinäiseksi. Eniten yksinäisyyttä tutkimuksen mukaan kokevat 85 vuotta täyttäneet, toiseksi eniten 16–24-vuotiaat. Yksinäisyydestä on puhuttu jo kansantautina. Hieman hämmentävää Tilastokeskuksen tutkimuksen tuloksissa on, että kuitenkin yksinäisyyden tunteista huolimatta suurin osa, 93,6 %, tutkimukseen vastanneista kokee itsensä onnelliseksi koko ajan tai suurimman osan ajasta. Voisiko tutkimustuloksista tehdä johtopäätöksen, että yksinäisyyden kokemus ei yleensä kuitenkaan korreloi ihmisen kokemukseen onnellisuudestaan? Olisiko sitten niin, että me suomalaiset emme pane pahaksemme yksinäisyyden kokemista?

Yksinäisyys ei ainakaan kalva silloin, kun se on itse valittua ja toivottua. Itsekin nautin yksin vietetyistä hetkistä. Olen mielelläni yksin, sillä silloin en kuitenkaan koe olevani yksinäinen. Viihdyn itseni seurassa. Yksinäisyyden ei tarvitse olla synonyymi ankeudelle ja tylsyydelle. Yksin vietettyjen hetkien rinnalle tarvitsen toki myös yhteisöllisyyttä ja luotettavaa seuraa arjen reflektointeihin, ihmettelyyn ja pohdintoihin.

Silloin, kun mielessä on asioita, joita ei yksin tahtoisi vatvoa, on hyvä hakeutua toisen luo. Asioiden jakaminen luotettavassa seurassa puhdistaa mieltä ja kasvattaa näkökulmia sekä sulattaa tarvetta jäädä märehtimään. Auttava ja antoisa kohtaaminen on ajatusten ja tunteiden tunnistamista, vaihtamista ja yhdessä kokemista. Tiedämme, että vaikeista asioista on vaikea puhua, mutta yhteinen eettinen arvomaailma, periaatteet ja asenteet luovat turvallisen ja luottamuksellisen perustan asioiden jakamiselle. Se voi olla vapauttava kokemus, joka tekee tilaa ilolle, kauneudelle ja rakkaudelle. Joka on tullut kohdatuksi, tietää, että se on sielua avaavaa. Aina sanoja ei löydy, ja silloin hiljaisuus voi puhua – toisen läsnäolo voi riittää tuomaan helpotusta ja turvaa.

Käyn tapaamassa yksin asuvaa 91-vuotiasta henkilöä toisen seurakunnan saattohoitotukihenkilön kanssa. Nuo tapaamiset ovat arvokkaita. Millainen aarrearkku onkaan ihmisen mieli. Kuinka tärkeältä tuntuukaan kuunnella ja käydä yhdessä läpi asiakkaan menneitä tapahtumia ja elettyä, koettua pitkää elämää. Näissä tapaamisissa me tukijat olemme tuettavaa varten hänen ehdoillaan. Tapaamisen ja lämpimän halauksen jälkeen olemme kaikki kolme voimaantuneita ja hitusen verran elämänviisaampia.

Frank Martela puhuu ihmisen kohtaamisesta mahdollisuutena kytkeytyä osaksi jotakin itseä suurempaa. Olemme merkityksellisiä niille ihmisille, joiden elämään vaikutamme myönteisesti. Tämä myönteinen vaikutus saa omankin elämämme täyttymään merkityksellisyydestä. Toisten palveleminen voi tehdä oman elämämme merkitykselliseksi – silloin elämällä voi olla tarkoitus.