Täydellistä

Onko sinulle käynyt joskus samoin? Et ehkä ole ollut ampumaradalla niin kuin äskeinen varusmies, mutta elämässä muuten olet kokenut samaa? Olet suoriutunut vaikkapa päivän töistä erittäin hyvin, ja sitten tulee pieni tahaton epäonnistuminen. Vielä illalla nukkumaan mennessä olet saattanut harmitella tuota pientä epäonnistumista näkemättä sitä kaikkea hyvää, minkä olit saanut aikaan tuona päivänä.

Kun tupakaveri katselee tuota kaverin huippuhyvää ampumatulosta, hän näkee kaikki ne yhdeksän kymppiä. Kutonen jää vähemmälle huomiolle. Jos hyväntahtoinen työkaverisi arvioisi sinun päivän työpanostasi, hän näkisi kaikki ne onnistumisesi ja tuskin huomaisikaan sitä, missä itse olet kokenut epäonnistuneesi. Miten voisimme itse nähdä samoin?

Mitä siitä seuraisi, jos näkisimmekin ensisijaisesti sen hyvän, jota olemme saaneet aikaan? Todennäköisesti enemmän hyvää, enemmän hyvää mieltä, enemmän iloa, enemmän tyytyväisyyttä.

Joskus syyllisyydentunne ja pettymyskin ovat tarpeen ja tervehdyttäviä. Vaikkapa silloin, kun on rikkonut tai ollut välinpitämätön itseä ja toisia kohtaan. Silloin syyllisyys kutsuu hyvään. Se ohjaa sopimaan ja korjaamaan asian. Tuon joskus vaikean askeleen päässä ovat vapaus ja hyvä mieli. Noissa edellisissä esimerkeissä tuskin on syytä pettymykselle tai syyllisyydelle.

Joka tapauksessa kristinuskon ydinsanoma kutsuu meitä lepoon. Suloiset ovat Jeesuksen sanat monenlaisten itsen tai ympäristön settamien paineiden alle vaipuneelle: ”Tulkaa minun luokseni kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat, minä annan teille levon”.
Tämä lepo on täydellistä. Se ei ole laiskuutta tai ohjaa välinpitämättömyyteen. Se rohkaisee kevyesti hyvään.