Vanhoista sanonnoista löytyy paljon iättömiä ja ajattomia viisauksia. Osa viisauksista on toki tavalla tai toisella aikaansa sidottuja ja niihin liittyvien viisauksien soveltaminen vaatii tarkkaa harkintaa. Monet ovat kuitenkin sellaisia, että maailma voisi olla monella tapaa parempi paikka, jos niiden viisauksia sovellettaisiin enemmän.
Antti Minkkinen
kirkkoherra
Kuvaaja: Reijo Haukia
Kirkon keskusteluapu on korvaamatonta työtä, jossa vapaaehtoisvoimin autetaan erilaisten haasteiden keskellä kamppailevia ihmisiä elämässä eteenpäin.
”Puhuminen on hopeaa, vaikeneminen kultaa.” Tämäkin viisaus sananlaskuista löytyy. Ja kuten monessa muussakin tapauksessa, ajatukseen liittyvän opetuksen voi ottaa käyttöön hyvin tai huonosti. On tilanteita, joissa hiljaa oleminen tekee asioista vain vaikeampia. Vaikeneminenkin on kultaa vain, kun sen tekee oikeassa paikassa ja oikeaan aikaan. Jos vaikenee aina omista tunteistaan ja tarpeistaan sen vuoksi, että puhuminen on vaikenemisen rinnalla hopeaa, on tullut soveltaneeksi viisasta opetusta virheellisesti.
Täydellisellä vaikenemisella saavuttaa harvoin yhtään mitään. Se on kuin mielenosoitus, jonka järjestäjä ei kerro, minkä vuoksi mieltä ollaan osoittamassa. Tässä erottelussa on samalla hyvä muistaa, ettei puhuminenkaan siis ole arvotonta. Suomen olympiajoukkue olisi ollut hyvin tyytyväinen, jos Pariisista olisi saatu tuomisiksi vaikka yksikin hopeamitali. Paralympialaiset sentään tuottivat maallemme myös mitalisijoja. Olennaista siis lienee kuitenkin se, että puhuminen ja vaikeneminen olisivat sopusuhdassa keskenään. Aina ei tule olla äänessä eikä vastaavasti pidä sulkea suutaan liian herkästi.
Parhaimmillaan vaikeneminen kuitenkin on mielestäni silloin, kun se muuttuu kuuntelemiseksi. Eli silloin, kun annetaan toiselle ihmiselle tila puhua vaikenemalla omista asioista, mutta ollaan siitä huolimatta täysin läsnä tilanteessa. Jos siis sananlasku olisikin kirjoitettu muotoon ”puhuminen on hopeaa, kuunteleminen kultaa”, se olisi yhtäältä sisällöltään merkityksellisempi, mutta toisaalta huomattavasti haastavampi.
Me ihmiset olemme yleensä varsin taitavia tuottamaan puhetta – joskus hyvää, joskus huonoa sellaista. Vastaavasti olemme kohtalaisia pitämään suumme kiinni, vaikenemaan. Mutta vaikeinta on yleensä pysähtyä aidosti kuuntelemaan toista ihmistä hyväksyen hänen mielipiteensä, tunteensa ja ajatuksensa yrittämättä vaikuttaa niihin omilla kannanotoillamme.
Tänä vuonna vietetään Kirkon keskusteluavun 60-vuotisjuhlavuotta. Kajaanilla on suuri ilo ja kunnia järjestää juhlavuoden suurin yksittäinen tapahtuma, valtakunnalliset neuvottelupäivät. Keskusteluavun toiminta Kainuussa on ollut aina hyvin aktiivista ja suhteessa alueen asukasmäärään panos valtakunnalliseen työhön on ollut huomattava.
Kirkon keskusteluapu on korvaamatonta työtä, jossa vapaaehtoisvoimin autetaan erilaisten haasteiden keskellä kamppailevia ihmisiä elämässä eteenpäin. Moni soittajista kärsii yksinäisyydestä. Heille soitto tai viesti päivystäjälle voi olla ainoa yhteys toiseen ihmiseen. Vastaavasti monelle omista ongelmista puhuminen läheisellekin ystävälle voi olla hyvin haastavaa. Silloin on hyvä, että jostakin löytyy ihminen, jolle on mahdollista puhua.
Keskusteluavun vapaaehtoiset eivät pyri antamaan valmiita neuvoja tai ratkaisuja ihmisten ongelmiin eivätkä he ole ammattipsykologeja eivätkä koulutettuja terapeutteja. Heidän tehtävänsä on luoda toivoa olemalla läsnä, kuuntelemalla aidosti, mitä soittajalla on mielensä päällä. Ihminen saa kokea tulleensa kohdatuksi omana itsenään. Ratkaisut oman elämän haasteisiin löytyvätkin usein soittajalta itseltään. Se, että niistä saa puhua toiselle ihmiselle, joka aidosti kuuntelee, on monelle aivan käänteentekevä tilanne.
Kristillinen lähimmäisenrakkaus on sitä, että me pysähdymme toisen ihmisen kohdalle, kuuntelemme häntä ja hyväksymme hänet sellaisena, millainen hän on. Tätä voimme jokainen opetella jokapäiväisessä elämässämme. Muistaen kuitenkin, ettemme tule tässä koskaan täydellisiksi tai valmiiksi.
