Suuren, tuuhean pihakoivun luona perheenäiti ja kaksi tyttöä hyvästelivät isän, joka oli lähdössä lomalta takaisin rintamalle. Isän askelet olivat kulkeneet sodassa monen tärkeän tehtävän kautta Laatokan-Karjalaan, jonne jatkosodan loppupuolella Neuvostoliiton suurhyökkäys iski voimalla. Perheen isä katosi raskaissa taisteluissa. Jonkin ajan kuluttua viesti isän katoamisesta saavutti kodin.
Heikki Korva,
kenttärovasti
Kuvaaja: –
Rauhan saivat pyhät Herran, jotka kerran taistelivat päällä maan.
Pihakoivun luona odoteltiin pitkät tovit, eläteltiin toiveita: jos isä ei sittenkään ollut kaatunut ja tulee vielä takaisin. Kyyneleet ehtivät kuivua, isä ei tullut. Hän oli kaatunut taisteluissa ja jäi kentälle, koska taisteluiden tiimellyksessä häntä ei saatu evakuoitua. Voimakkaan tulituksen keskellä hänen taistelunsa päättyi, ja tuli rauha.
Hän ei ollut ainoa kentälle jäänyt taistelija. Talvisodan ja jatkosodan aikana noin 13 000 sotilasta jäi kentälle tai katosi. Talvi- ja jatkosodissa muodostuneen kaatuneiden huollon tavoitteena oli ottaa kaatuneet huostaan ja evakuoida heidät kotiseudulle, jossa heille voitiin järjestää sankarihautajaiset. Pyrkimys tähän oli kova ja kaverista haluttiin pitää viimeiseen saakka huolta. Tahdosta ja yrityksestä huolimatta kaikkia ei saatu evakuoitua.
Voi vain kuvitella läheisten surua ja tuskaa. Raskasta se oli niille, jotka saivat tiedon läheisensä kaatumisesta, ja jotka myöhemmin ottivat vastaan vainajan. Suurta tuskaa kokivat myös ne, joille tuotiin suruviesti, mutta joiden läheisen kohtalosta ei ollut varmaa tietoa. Jouduttiin elämään epätietoisuudessa. Toisaalta pelättiin pahinta. Toisaalta eläteltiin toiveita, josko hän sittenkin olisi vaikkapa vangittu ja tulisi vielä takaisin.
Alussa kertomassani esimerkissä läheinen ei koskaan tullut. Lopulta, vuonna 2018, pitkällinen odotus päättyi, kun suomalainen vapaaehtoisetsijä löysi kaatuneen perheenisän tunnuslevyn ja jäänteet. Hänet tunnistettiin ja toimitettiin pienessä valkoisessa arkussa Suomeen, missä sankarihautajaiset järjestettiin läheisten läsnäollessa. Vuosikymmenien epätietoisuus oli päättynyt, ja läheiset saivat asiassa rauhan.
Kun pyhäinpäivänä muistelemme edesmenneitä läheisiämme ja laulamme: ”Rauhan saivat pyhät Herran, jotka kerran taistelivat päällä maan.”
Älkäämme silloin mielessämme unohtako heitä, joiden raskas taistelu meidänkin hyvinvointimme eteen päättyi sinne jonnekin. Kaikkia heistä ei ole vieläkään löydetty. Heidänkin ansiota oli, että lopulta tuli rauha ja saimme vapaan maan.
