Eero Korte syntyi 1.3.1884 Vampulassa ja kuoli 2.9.1962 Kajaanissa.
Hän tuli Kajaaniin rovasti Johannes Wäyrysen pestauskirjan
houkuttelemana Satakunnasta vuonna 1915 kanttori-urkuriksi
Kaarlo Kokkosen jälkeen.
Kortteen sukuhauta sijaitsee Vanhalla hautausmaalla (osasto 1, rivi 16,
paikka 237).
Rauha Roiha, Kajaanin Matkailuoppaat ry
Kuvaaja: Matti Mannermaan sukualbumi
Lukkarin puustelli eli virkatalo oli Kuurnassa. Palkan lisäksi lukkari sai vuokratuloja torpista, heinämaista ja kalan pyynnistä virkatalon lahdista. Lisäksi hän toimi kirjanpitäjänä tukinuittajien laskupaikalla. Tuomiokapituli oli arvioinut vuosipalkaksi 2 000 mk,
”vaan on se 2 300 mk, siis Suomen parhaita olosuhteisiin nähden. Kyllä täällä elätte velkaumatta”, kirjoittaa rovasti Johannes Wäyrynen 23. huhtikuuta 1915 pestauskirjassa.
Kanttori Korte oli innokas koskionkija ja uistelija. Hänet nähtiin usein uistelemassa Koivukosken yläpuolella. Kalastuksen kannalta lukkarin puustelli oli todella mainio paikka. Lukkarinpolku Kuurnassa on muistona virkatalosta.
Kajaanissa järjestettiin loppiaisena 1923 hyväntekeväisyysjuhla, johon kanttori Korte kokosi laulutaitoisista miehistä tilapäisen kuoron. Siitä alkoi Mies-Laulajien, nyt Kajaanin Mieslaulajien kuoron toiminta. Kuoron perustaja Eero Korte johti kuoroa 22 vuotta vuosina
1923–1936 ja 1942–1951.
Kajaanin maalaiskunnan ensimmäiseen kunnanvaltuustoon Korte valittiin vuonna 1919. Hän hoiti kanttorin työnsä ohella Kajaanin maalaiskunnan kunnankirjurin ja rahastonhoitajan tointa vuosina 1917–1924.
Kanttori Korte teki parhaansa musiikin ja laulun opettajana Kajaanin lyseossa ja tyttölyseossa. Hän opetti jopa musiikin teoriaa, mikä oli uutta. Hän kirjoitutti pieneen sinikantiseen vihkoon musiikin sääntöjä: ”Sävelet ovat niitä kauniita ääniä, joita kuulemme laulussa ja soitossa. Tauko eli paussi on vaitiolon merkki.” Se muistettiin,
kun laulettiin Rati, riti rallaa…
Kortteen hautakivessä on kuparilaatta perheen uskolliselle palvelijalle: Lämsä Eeva Kerttu (17.3.1919–6.11.2009)
