Etusivu Hengellisyys Elastinen – Eteen ja ylös

Elastinen – Eteen ja ylös

by Admin

Sanna Mäkeläinen

Kuvaaja: Ville Juurikkala

Jukka Eskola / Osmo Olavi Ikonen /
Kimmo Ilpo Juhani Laiho
Katse eteen ja suupielet ylöspäin
Teen vastoinkäymisistä voimaa
Katse eteen ja suupielet ylöspäin
Antaa tulla, kestän kyllä, periks en tuu antamaan

Tämä laulu on minulle tärkeä, sillä sain siitä voimaa ollessani viime vuonna pitkällä sairaslomalla, enkä voinut jatkaa työssäni. Olin huolissani omasta terveydestäni, mutta myös taloudellisesta pärjäämisestä. Monesti mietin, miten jaksaa eteenpäin haastavina hetkinä. Kappale muistuttaa minua siitä, ettei periksi pidä antaa, ja kun yksi ovi sulkeutuu, voi toinen avautua. Siispä päädyin kouluttautumaan uudelleen ja nyt opiskelen kutsumusalaa. Elämäni vastoinkäymiset ovat nykyään voimavarojani.

Pala taivasta

Moni löytää Jumalan musiikista tai taiteesta. Tällä palstalla esittelemme lukijoitamme puhutelleita teoksia.

Voisit myös tykätä

Jätä kommentti

taustalogo
Seurakuntalehden julkaisija: Kajaanin seurakunnan kirkkoneuvosto
Päätoimittaja: kirkkoherra Antti Minkkinen
Toimitussihteeri: tiedottaja Kaisa Rönkä
Toimitus: seurakuntalehti.kajaani@evl.fi

Tilaukset ja osoitteenmuutokset: p. 08 617 21 tai kajaani.seurakunta@evl.fi
Jakeluhuomautukset: kajaani.seurakunta@evl.fi tai (08) 61 721

Seurakuntalehden julkaisupäivät vuonna 2025: 
29.1., 5.3., 9.4., 28.5., 20.8., 17.9., 22.10., 26.11. ja 17.12.


© 2024 Kajaanin seurakunta