Kekri oli ennenkin tärkeä juhla ennen joulua, mutta en muista, vietettiinkö sitä kotonani mitenkään erityisemmin. Eläinten teurastus ajoittui syksyyn mutta myös muuhun aikaan. Tuolloin valmistetut ruoat maistuivat.
Annikki Lehtinen
toimitus Mirja Kananen
Kuvaaja: Mirja Kananen
”Kotonani tehtiin aina käsitöitä. Kudottiin mattoja ja neulottiin. Sieltä tarttui innostus kaikenlaiseen käsillä tekemiseen, sukkia kudon edelleen paljon.”
Äitini leipoi ja teki ruokaa omavaraisesti. Etupäässä vain kahvia, sokeria ja suolaa ostettiin Laapotin kaupasta. Nakertajassa asuva Antti Korhonen pistäytyi usein kotonani, ja silloin juttua piisasi. Hän myös teurasti eläimet, mikä lapsena tuntui ikävältä. Asia unohtui, kun herkullinen ruoan tuoksu levisi kotiin. Kun uuni oli lämmitetty ja luudittu puhtaaksi, levitti äiti tuoreita koivunvitsoja arinalle. Siellä liha sai kypsyä hitaasti pehmeässä lämmössä.
Joskus lihaa vietiin isän kotitalon savusaunaan savustumaan. Sieltä jäi mieleeni topakka apulainen, joka piti keittiön ja tiskipöydän niin järjestyksessä, että sinne eivät muut – etenkään lapset – saaneet mennä ronkkimaan. Nakertajassa kulki tuohon aikaan myös kulkukauppias Topi Nyyssönen. Hän tuli kävellen kevein jaloin kärryjään vetäen. Oli juhlahetki, kun Topi aukaisi lukuisia lokeroita sisältäneen laatikon, josta rupesimme valitsemaan lankaa, nappia, neulaa, naskalia.
Asuimme Nakertajassa. Isäni oli Kajaani Oy:llä kirvesmiehenä. Meillä oli myös karjaa, ainakin kaksi lehmää, vasikka, sika ja lampaita. Kesällä karitsat juoksentelivat vapaasti pihalla ja tulivat keittiöön, jos ovi oli auki. Olen syntynyt vuonna 1934, sisareni Irja ja Aune olivat nuorempia. Aune asuu Etelä-Suomessa, joten yhteyttä pidämme puhelimitse.
Lapsuuteemme kuului myös pyöräkoulu. Isäni oli luvannut meille naistenpyörän kesäksi. Muistan, kuinka hän hankikannon aikaan tuli kotiin kantaen sitä harteillaan. Kävimme tasamaalla vuorotellen harjoittelemassa ajoa. Kotoisista muistoista ovat päällimmäisinä iloiset asiat. Isällä oli tapana työstä tultuaan ja ruokailtuamme oikaista levähtämään puusohvalle. Äiti luki ääneen Kainuun Sanomia ja minä tiskasin. Olin silloin reilut kymmenen vuotta.
Kävin koulua Nakertajassa. Koulussa oli oma keittäjä, joten keiton saimme, mutta maitopullo ja oma lusikka tuotiin kotoa. Minulla oli kaunis lusikka, johon oli kaiverrettu nimikirjaimeni. Harmikseni joku kähvelsi sen, ja jatkossa jouduin syömään rumemmalla lusikalla.
Koulu kannusti liikkumaan. Yhtenä vuonna oli kampanja hiihtoinnostuksen lisäämiseksi. Tykkäsin hiihtämisestä ja hiihdin joka päivä isän tekemää latua. Kilometrit kirjattiin tarkasti muistiin. Tästä sain palkinnoksi merkin, jonka äiti ompeli uuden takkini olkapäähän. Koulun jälkeen takkia pukiessani huomasin, että merkki oli repäisty, palkeenkieli oli vain olkapäällä. Äiti ompeli takin, mutta arkana tyttönä en puhunut näistä opettajalle mitään.
Mentyäni naimisiin oma kotimme oli niin ikään Nakertajassa. Työurani liikealalla alkoi Uudenkylän Osuusliikkeestä, jossa suoritin työharjoittelun. Sitten hain avointa työpaikkaa ja pääsin myyjäksi Kauppakadulla olleeseen Aja Oy -nimiseen liikkeeseen. Rakennuksen yläkerrassa oli kahvibaari, alakerrassa herkkupuoti ja urheiluliike. Möin urheilupuolella suksia, sauvoja, hiihtokenkiä ja paljon silloin muotiin tulleita luistimia.
Olen aina tykännyt käsitöistä, neulominen onnistuu hyvin istualtaan televisio kaverina. Väliin joutuu neulomaan, purkamaan, neulomaan, mutta aina pitää silti uutta mallia etsiä. Sukkia kertyy paljon, vaikea sanoa kuinka monta paria viikossa, kun aina ei ole se sukkapäivä. Toiset aamut lähtevät hitaammin käyntiin.
Kotoani löytyy myös muita käsitöitä, kuten liinoja, raanuja ja peitteitä. Mieheni tekemä könninkellokin mittaa edelleen aikaa olohuoneessa. Joka paikkaan teki mieli osallistua, nykyisin päivät kuluvat kotosalla. Radiokirkkoa kuuntelen joka sunnuntai ja muinakin päivinä. Kotonani kuunneltiin myös jumalanpalvelus radiosta, kirkkomatka olisi ollut raskas, kun autoja ei ollut ja äidillä oli äitien kiireet.
