Sain isäni perintönä hartaan mielenlaadun, minkä ansiosta viihdyn hyvin seurakunnan parissa. Räväköitä nuoruusmuistoja minulla ei ole, sillä olin paremminkin ujo. Isäni oli kotoisin Pulkkilasta. Hän oli Osuuskaupan myymälänhoitaja, hänen työpaikkansa vaihtui mm. Härmään, Vöyrille ja Kemijärvelle. Tunnen itseni härmäläiseksi koska olen elänyt siellä ikävuodet 0–16.
Veikko Jylhänkangas
Toimitus Mirja Kananen
Kuvaaja: Mirja Kananen
Väestön vanhetessa autettavia on edelleen paljon, joten ystäväpalvelulle on tarvetta. Erilaisiin ryhmiin voi myös vapaasti tulla.
Käytyäni kansakoulua kuusi luokkaa ja keskikoulua neljä luokkaa, äidiltäni oli tiedusteltu, voisiko Veikko tulla postiin sairausloman sijaiseksi. Tästä alkoi 17 vuotta kestänyt työurani Postilaitoksella. Väliin mahtui sotaväkiaika; alokasaika Kokkolassa vuonna 1957, aliupseerikoulu Santahaminassa ja reserviupseerikoulu Haminassa.
Sodanjälkeisessä Suomessa oli työtä enemmän kuin tekijöitä. Työpaikkani vaihtui Lapin läänissä kahdeksassa eri postissa; Pelkosenniemi, Kauliranta Aavasaksan lähellä, Taivalkoski, Ylitornio, Keminmaa, Sieppijärvi, Pahkakoski ja Pudasjärvi. Pahkakoski Yli-Iissä jäi merkittäväksi, koska siellä tapasin kirjeenvaihtajana työskennelleen puolisoni Pirkon. Meidät vihittiin vuonna 1963, joten timanttihäämme oli vuosi sitten.
Kajaaniin muutimme vuonna 1971, jolloin aloitin 29 vuotta kestäneen työurani Postipankin palveluksessa. Postipankin oma konttori avattiin Kajaanissa toukokuussa vuonna 1974 eli 50 vuotta sitten. Pankin tehtäviä hoidettiin edelleen ansiokkaasti postitoimipaikoissa kautta maan. Työ oli mieleistä palvelutyötä ja asioiden yhdessä läpikäymistä. Vuosiin mahtui pankkimaailmassa erilaisia fuusioitumisia ja nimimuutoksia. Postisäästöpankki muuttui aikanani Postipankiksi ja Leoniaksi, myöhemmin vielä Sampo-pankiksi ja Danske Bankiksi. Eläkkeelle jäin syksyllä vuonna 2000.
Nuorena olin innokas yleisurheilija, kilpailin ja harjoittelin pituushyppyä ja kuulantyöntöä. Nykyään seuraan TV:stä kisoja tarkkaan. Eläkkeelle jäämisestä asti olen käynyt kansalaisopiston taidehistorian opintopiirissä Sini Sarenin innostavassa opissa. Myös seurakuntaelämä on meille tärkeä. Vaimoni isä oli kanttori-urkuri ja vaimoni lauloi kirkkokuorossa.
Jumalanpalveluksiin osallistuminen kuuluu olennaisena osana elämäämme, ja kannustan muitakin käymään kirkossa, siellä on hyvä olla. Henkisen annin lisäksi kirkosta saa ruumiillista voimaa, ja virrenveisuu vahvistaa keuhkoja. Muun ohella minulla on ollut monenlaisia luottamustoimia muun muassa kirkko- ja kaupunginvaltuustossa, Osuuskaupan hallituksessa ja rotarytoiminnassa. Pudasjärven kunnan matkailulautakunnan puheenjohtaja-aikanani suunniteltiin Syötteen matkailukeskusta ja käytiin työtä pitkittäviä taisteluja luonnonsuojelijoiden kanssa.
Aloitin vapaaehtoistyöni seurakunnassa vuonna 1990 maallikoiden pyörittämässä Iltapäiväkahvilassa, jossa vastuuhenkilönä oli peräti kuudentoista vuoden ajan tarmokas Hillevi Huotari. Hänen muuttaessa Ouluun toiminta jatkui vielä useita vuosia. Pyysimme julistavia puhujia ravintoloihin tai seurakunnan tiloihin, joskus paikan löytäminen oli vaikeaa. Väkeä kävi paljon, kerrankin kirkko oli aivan täynnä.
Kun Karoliinan Kamari aloitti toimintansa, jatkoin siellä vapaaehtoistoimintaa. Tuulikki Väätti ja Matti Koistinen tekivät upeaa työtä kamaritoiminnassa, heidän aikanaan vanhuspalvelussa oli yli sata vapaaehtoista. Kävin joka viikko hoitokodeissa, muun muassa Sammonkadulla, Toppilassa ja Hoitokoti Kalliossa. Käynneistä syntyi itsellenikin 13 vuoden mittaisia ystävyys-/palvelusuhteita.
Nykyisin teen vielä muutamia hoitokotikäyntejä ja pidän puhelimella yhteyttä. Väestön vanhetessa autettavia on edelleen paljon, joten ystäväpalvelulle on tarvetta. Erilaisiin ryhmiin voi myös vapaasti tulla, itse olen käynyt miestenpiirissä yli 30 vuotta.
Kiittäkää aina, kun teitä palvellaan, on yksi lempisanontani. Kiittäminen on mielestäni aiheellinen ja kaunis tapa. Jotain ajatuksistani on kenties siirtynyt jälkipolvelleni. Poikamme Marko käytti asioilla käydessämme yllätyksekseni sanontaani, ”kiitos hyvästä palvelusta”. Tyttäremme Maria ja Titta asuvat Etelä-Suomessa perheineen, lastenlapsia on kuusi. Heitä ikävöin ja heidän kasvamistaan ja tekemisiään seuraan. ”Lapset, Herran lahjat, lastenlapset todelliset Herran lahjat.”
