Äitini opetti joskus iltarukousta tai lauloi virsiä, mutta muuten lapsuuskotini ei tarjonnut hengellisiä virikkeitä tai kasvupohjaa. Asuimme aluksi neljän kilometrin päässä Kuhmon kirkonkylästä lammenrantamökissä.
Jorma Sutinen
toimitus Mirja Kananen
Kuvaaja: Mirja Kananen
Olen ollut eläkkeellä pian kymmenen vuotta. Ahkera liikuntaharrastukseni on vaihtunut tavalliseen arkiliikuntaan. Ensimmäiset eläkevuoteni otin tietoisesti pesäeroa papin töihin. Ajan mittaan olen palannut takaisin ja sitoutunut varsinkin Vuokatinrannan vapaaehtoiseen ystäväpapin työhön.
KOTI OLI PIENI JA VAATIMATON. Tupaa hallitsivat iso uuni ja huoneen ympäri kiertävät penkit. Nukuimme koko kahdeksanhenkinen perhe olkipatjoilla lattialla tiiviinä siskonpetinä. Muutama vuosi myöhemmin isäni rakensi rintamamiestalon lähemmäksi kirkonkylää. Vanhin sisareni oli vuosia keuhkotautiparantolassa Kontiolahdessa. Hänen käydessään kotona muistan ihmetelleeni, onko minulla tällainenkin sisar.
Äitini oli välillä hermostunut johtuen varmaan paljosta työstä ja niukkuudesta. Kuitenkin hän oli perheessämme se, joka halusi kouluttaa kaikki kuusi lastaan ns. paremman leivän ääreen. Isäni, joka oli luonteeltaan hiljainen, ahkera ja taitava kaikissa miesten töissä, olisi halunnut meistä pojista pöllintekijöitä.
TALVI- JA JATKOSODASSA isäni oli Rukajärvellä, mutta siitä ajasta hän ei halunnut paljon keskustella. Sen tiesin, että hän oli haaveillut sodan päätyttyä rajajääkärin ammatista. Rukajärvellä taisteli myös isän veli, Otto Sutinen, joka kaatui elokuussa vuonna 1941.
Isän synnyinkoti Kuhmon Korkanan Viitaniemessä sijaitsi vain kahden kilometrin päässä Venäjän rajasta, ja sen venäläiset olivat polttaneet talvisodan alettua.
Sotien aikana äiti oli vanhimpien sisarusteni kanssa evakossa Haapajärvellä.
ALOIN ETSIÄ HENGELLISIÄ SUUNTAUKSIA oppikouluvuosinani. Vanhin siskoni oli uskovainen, hänen hengellisten kirjojensa joukossa oli Fredrik Wislöffin Hänen kanssaan Golgatalle -kirja. Siinä oli jotain kaunista ja puhuttelevaa, välillä tuntui, että nautin siitä jopa enemmän kuin monet samanikäiset mopolla ajamisesta.
Lukiovuosinani koin hengellisen herätyksen Opiskelija- ja teinilähetyksen päivillä, joten kirjoitusten jälkeen suuntauduinkin Helsinkiin teologiaa lukemaan. Valmistuin teologian maisteriksi vuonna 1974, ja papiksi minut vihittiin Kuopiossa 5.6.1974. Tässä vaiheessa kolmilapsisen perheeni esikoinen oli juuri syntynyt. Hän on jatkanut teologin polkuani ja toimii lehtorina Helsingissä.
Ensimmäinen virkapaikkani oli Kajaanissa vuosina 1974–1975, minkä jälkeen suoritin varusmiespalveluksen. Tämän jälkeen toimin Vieremän apupappina, Ristijärven kirkkoherrana ja vielä Vieremän kirkkoherrana, kunnes aloitin pisimmän työrupeamani Kainuun seurakuntien kehitysvammaistyön pappina, vuodet 1986–2013, eläkkeelle siirtymiseeni asti.
UUSI VIRKA OLI TYÖTÄ ERÄÄNLAISESSA VIRALLISEN JA EI-VIRALLISEN TYÖN VÄLIMAASTOSSA. Se avasi mahdollisuuden luovuuteen ja omien ideoiden laittamiseen peliin. Ensimmäisenä työpäivänäni minua evästeli Väinö. Hän tuli Kuusanmäen pihalla vastaan, käveli suoraan silmieni alle ja kysyi: ”Onko pappi parempi olla mitenkään?” Häkellyksissäni pyörittelin käsiäni osaamatta sanoa heti mitään, sitten otin Väinöstä tukevan halausotteen ja sanoin: ”Tässä ja nyt meillä on hyvä olla.”
Kiinnostuksen kohteeni oli kehitysvammaisten monella tavoin kiehtova, ihana ja aito persoonallisuus. Kehitysvammaisten työyhteisöissä ja toimintakohteissa koin monia rikastuttavia kokemuksia ja yhteisen työsaran jakamista. Olen kiitollinen Jumalalle kaikista niistä hetkistä. Minun jälkeen kehitysvammaistyön pastorina on jatkanut Taina-Maija Miettinen.
KAJAANIN SEURAKUNNASTA OVAT MIELEENI JÄÄNEET Karoliinan Kamarin kulta-ajat. Matti Koistinen ja Tuulikki Väätti olivat täydellä sydämellä mukana työssä. Kamarin ystäväpalvelussa toimi noin neljäkymmentä miestä, järjestettiin kursseja ja miestenpiirejä, joissa sain olla mukana mm. luennoitsijana. Myös Kajaanin ekumenia oli aikanani hyvin tiivistä. Kiitollisena muistan isä Penttiä, joka uskoi oman seurakuntansa kehitysvammaisia pitämiini erityisrippikouluihin ja vieraili usein niissä. Häneltä sain monia rikkaita ajatuksia, vinkkejä ja paljon myönteistä kannustusta.
