”Kouluaikanani sama opettaja opetti aluksi kaikkia aineita, myöhemmin erikoistuttiin joihinkin aineisiin. Minulla musiikin tilalle tulivat matematiikka ja tekniset työt”, kertoo Erkki Heinonen.
Kotini oli maanviljelystila Lestijärvellä. Muistan, kuinka kävimme kirkossa pääasiassa juhlapyhinä. Muistan myös äitini istuneen yleisössä koululla järjestetyissä juhlissa, joissa me oppilaat esitimme ohjelmaa. Ollessani 12-vuotias äiti joutui sairaalaan. Hän oli pyytänyt siskoani tuomaan minut luokseen. Äiti sanoi, että eniten häntä harmittaa, kun minä nuorimmaisena jään orvoksi. Isäni oli kuollut vain neljä kuukautta aikaisemmin. Äiti sanoi rukoilleensa Jumalaa pitämään minusta huolta. Vuorokauden päästä hän kuoli.
Erkki Heinonen
toimitus Mirja Kananen
Kuvaaja: Mirja Kananen
Enostani tuli huoltajani, mutta jäin asumaan kahdestaan viisi vuotta vanhemman veljeni kanssa, siskot asuivat kauempana. Nuoruuteni jäi lyhyeksi. Aloin tienata omaa rahaa mm. puro-uitossa, juoksupoikana, hevosmiehenä ja linja-auton rahastajana, kunnes 16-vuotiaana pestauduin pariksi vuodeksi messipojaksi rahtilaivaan, jonka matkat suuntautuivat 18 eri maahan. Äidin siunaus on ollut tukenani monesti elämäni matkalla.
Pääsin Kajaanin seminaariin, josta valmistuin kansakoulunopettajaksi vuonna 1958. Samaan aikaan seminaarissa oli noin 400 miesoppilasta. Saadakseen uskonnon tentin suoritettua, oli mm. osattava ulkoa 60 virttä. Harmonin soitto oli opeteltava omalla ajalla ja osattava säestää useita kappaleita. Seminaarin ullakkotilassa oli pieniä kopperoita, joissa oli harmoneita. Vapaita harjoitusaikoja oli vaikea saada, joten usein kiipesimme opiskelukaverini Raimo Niemisen kanssa palotikkaita pitkin soittoharjoituksiin jo aamukuudelta.
Varusmiespalveluksen jälkeen sain ensimmäisen opettajan paikan Muhokselta, Pohjolan poikakodista. Tässä vaiheessa minulla oli jo perhe; vaimo ja kolme lasta. Myöhemmin lapsia syntyi kaksi lisää, ja työpaikka Paltamossa vaihteli Oikarilan koulun ja kirkonkylän koulun välillä. Nykyiseen verrattuna koulutyössä näkyi enemmän opettajan kunnioittaminen, ja kiusaamiseen puututtiin herkästi. Uskontotunneilla opettelimme hengellisiä lauluja ja virsiä. Ehdin opettaa monelle sukupolvelle kansanlaulut ja maakuntalaulut Olavi Ingmanin laulukirjasta.
Äidinkielen tunneilta 1980-luvulla ovat jääneet mieleeni 5–6-luokkalaisten runoharjoitukset. Harjoittelimme Eino Leinon runon Kimmon kosto, jolla voitimme Paltamon koulujen ja Oulun läänin koulujen kisoissa 1. sijan ja vielä Turun kisoissa sijoituimme hyvin. Tämä oli aikanani ainut luokka, joka innostui runoudesta.
Uskontotuntiin kuului virsien opettelu, ulkoa tietenkin. Oppilaita innosti laulujen oppiminen, koska niitä esitettiin mm. seurakunnan ja raittiusseuran kanssa järjestetyissä juhlissa koululla. Koulupäivä alkoi aamunavauksella ja ruokailu ruokarukouksella. Mielestäni vielä tänä päivänä jouluevankeliumi ja kevätjuhlien suvivirsi kuuluvat suomalaiseen kulttuuriin ja perinteisiin.
Vapaa-aikani on kulunut erilaisissa järjestötehtävissä sekä musiikin parissa. Olin seitsemän vuotta kuoronjohtajana Iloiset Laulajat -kuorossa, missä pari vuotta sitten oli ohjelmassa mm. kaikki maakuntalaulut. Olen kirjoittanut kokemuksistani kaksi elämätarinakirjaa, ensimmäinen on Lastuna elämänvirrassa (2018) ja toinen Elämäntiellä eteenpäin (2020), sekä koonnut Paltamon Urheilijain 75-vuotishistorian, Heinosten sukukirjan ja Paltamon sotaveteraanikirjan. Viimeksi mainittu vei paljon aikaa ja lukuisia arkistokäyntejä Oulussa ja Helsingissä. Tarinansa kertojia ei ollut enää paljon, joten kävin myös Paltamon hautausmaalla. Kuljin kummut läpi kivi kiveltä ja kirjoitin syntymä- ja kuolinajat muistiin.
