Aivan kuten syntymä, myös kuolema on vain ohikiitävä hetki. Syntymä, elämä ja kuolema ovat vahvasti ja erottamattomasti läsnä taiteessa. Kuolemaa on kuvattu taiteessa kautta vuosisatojen, ja usein nykytaiteessakin vahvana lähtökohtana toimivat kuolemaan liittyvät teemat. Kuolema kiehtoo salaperäisyydellään. Kun kuolemaa kuvataan, voidaan teoksen teemaksi valita esimerkiksi jokin yksittäinen tilanne tai vaikkapa kuvaus hautajaisista.
Ulla Härkönen, Kajaanin taidemuseon intendentti
Pirjo Immonen, Kajaanin taidemuseon johtaja
Kajaanin taidemuseon kokoelma
Taiteessa yleisesti käytettyjä kuoleman symboleja
ovat olleet pääkallo, viikate, tiimalasi ja luuranko.
Kuoleman kuvauksessa voidaan käyttää jotakin tiettyä hetkeä, paikkaa, muutosta tai esinettä. Usein kuolemaa on kuvattu myös epäsuorasti tai viitteellisesti, jolloin sitä käsitellään symbolien tai vertauskuvien kautta. Taiteessa yleisesti käytettyjä kuoleman symboleja ovat olleet pääkallo, viikate, tiimalasi ja luuranko. Kuolemaa voidaan kuvata myös elämän kiertokulkuna, ihmisen eri ikäkausina tai eri vuodenaikoina.
Taiteessa usein käytetyt symbolisen pääkallon ympärille kietoutuvat memento mori -aiheet toimivat ennen kaikkea muistutuksena ihmisille heidän omasta kuolevaisuudestaan. Pääkallon lisäksi memento mori -aiheissa esiintyy tavallisesti esimerkiksi kukkia, käärmeitä tai ristejä. Pääkallolla on keskeinen rooli myös vanitas-asetelmissa, joilla on haluttu muistuttaa kaiken katoavaisuudesta ja turhuudesta. Pääkallon lisäksi asetelmissa voi olla esimerkiksi tiimalaseja, kelloja, kynttilöitä, kolikoita tai koruja.
Kaikkien suomalaisten tuntema Hugo Simbergin Haavoittunut enkeli (1903). Teoksessa kaksi poikaa kantaa paareilla onnettomuudessa ollutta enkeliä, jolla on side otsallaan ja verinen murtunut siipi. Olemukseltaan apea ja unelmansa särkenyt enkeli on painanut katseensa maahan haluten tulla autetuksi. Myös kantajina toimivat pojat ovat vakavia ja surumielisen mietteliäitä, hieman hämmentyneitäkin. Aivan kuin he miettisivät mielessään, miksi näin pääsi käymään. Kulkueen kärjessä kulkeva poika muistuttaa Simbergin usein kuoleman symbolina käyttämää arkipäiväistä mustakaapuista luurankohahmoa. Paarien takana kulkeva poika puolestaan haastaa katseellaan meidät kaikki pohtimaan, voisiko näin käydä kenelle tahansa. Kuolema ja elämän arvaamattomuus ovat vahvasti teoksessa läsnä.
Enkeleitä on käsitellyt teoksissaan myös Ina Colliander (1905–1985). Colliander on yksi suomalaisen puupiirrostaiteen keskeisistä uudistajia ja mestareista. Hänet tunnetaan erityisesti suurista, eri värisistä puupiirrosenkeleistään, jotka myös edustivat Suomea Venetsian biennaalissa 1960-luvulla.
Kun taiteilijalta kysyttiin, miksi hän kuvasi teoksissaan niin usein enkeleitä, hän vastasi: ”Enkelit rauhoittavat ihmisiä vaikeuksien keskellä.” Suurten enkeliteosten lisäksi hän teki myös pieniä pääsiäis-enkeleitä, jotka ”ystävällisesti lähestyvät ihmistä suojellakseen tätä”.
Niilo Hyttisen Hautausmarssin (1980) aiheena on perinteinen työväen hautauskulkue. Se kuvaa empaattisesti eri ikäisten, tummiin juhlatakkeihin pukeutuneiden arkunkantajien tapoja surra. Vanhempien miesten pidättyväinen, elämänkokemuksen myötä alistunut suru rinnastuu nuoren miehen herkällä tavalla kuvattuun mielenliikutukseen. Juhlavan hidas surumarssi tuntuu rytmittävän teosta niin, että se ohjaa katseen punaisten lippujen tankoja ja liepeitä pitelevien käsien kautta ylöspäin. Näin maalaus kasvaa kokoaan suuremmaksi ja sitä on verrattukin Suomen taiteen kultakauden mestariteoksiin.
Jälleennäkemisen toivo
Me hautaustoimen työntekijät kohtaamme surevia omaisia päivittäin ja autamme heitä käytännön hautausjärjestelyissä, mutta kuoleman tuoma suru on omaisilla läsnä pitkään vielä hautajaisten jälkeenkin.
Haudalla käyminen ja haudan hoitaminen on yksi keino käsitellä asiaa. Myös taide voi lohduttaa ja auttaa kuoleman käsittelyssä. Tällä aukeamalla on useita taideteoksia kuolemasta. Erityisen rakas minulle niistä on Hugo Simbergin Kuoleman puutarha.
Opiskeluaikoinani huoneeni seinällä oli siitä juliste. Ehkä kiinnostus taideteoksen teemaan johtui siitä, että isäni kuoli, kun olin vasta 7-vuotias.
Mielestäni maalauksessa kuolema hellii ja hoitaa kukkia, jotka ovat vähän eriskummallisia ja omanlaisiaan. Ovatko ne ihmissieluja, jotka ovat siirtymässä tuonpuoleiseen? Kuolleita sieluja kukkien lailla hoivaava kuolemanhahmo on teoksessa lempeä, ja puutarhan on arvoituksellinen, kuten kuolema itse.
Minulle taideteoksen puutarha on tuomassa lohtua ja toivoa, ettei kuolema olekaan niin pelottava. Tämä siitäkin huolimatta, että kuolema ja se, mitä ihmiselle kuoleman jälkeen tapahtuu, on salaisuus. Meille tänne jäävillä on lupauksen mukainen toivo jälleennäkemisestä.
Kirsi Pääkkönen, ylipuutarhuri
