Pääsiäinen on kristityille elämän ja kuoleman juhla. Sitä se on erityisesti Laura Malmivaaran perheessä. Malmivaara synnytti kolmannen lapsensa pääsiäislauantain ja -sunnuntain välisenä yönä.
Tarmo Ylhävuori
Kuvaaja: Antti Rintala
– Se oli konkreettinen esimerkki uudesta valosta, joka yhtäkkiä tuli meidän elämäämme. Sopii aika hyvin pääsiäiseen: Via Dolorosa antoi ihanan palkinnon, kuvailee Malmivaara.
Tulevana pääsiäisenä perheen iltatähti täyttää kolme vuotta. Perheen pääsiäiseen kuuluu siis muiden perinteiden lisäksi täytekakulla herkuttelu.
Malmivaaran perheelle poikavauva oli iloinen yllätys, eivätkä yllätykset siihen loppuneet. Tuoreimman yllätyksen aiheutti Queen of Fucking Everything -televisiosarja. Malmivaara näyttelee siinä pääroolin.
Tänä keväänä on ollut vaikea välttyä kuulemasta kehuvia arvioita sarjasta ja näkemästä Malmivaaran kasvoja lehtien kansissa. Sarjan jaksot ovat keränneet tähän mennessä yli yhdeksän miljoonaa käynnistyskertaa Yle Areenassa.
Malmivaara myöntää nyt, ettei sarjan suosio tullut ihan puskan takaa.
– Tarina on välillä synkkä, ja siinä on mustaa huumoria, mutta minulla oli kuvauksissa hirveän hauskaa. Se on loistavasti kirjoitettu tarina.
MALMIVAARAN mukaan näyttelemisessä on pohjimmiltaan kyse ihmisenä olemisesta. Samasta asiasta on kyse myös hänen muissa töissään valokuvaajana ja kirjailijana. Hän tarkkailee ihmisiä, havainnoi ja eläytyy heidän tarinoihinsa.
Mitä hän on oppinut eri työtehtävissään ihmisiä tarkkailemalla?
– Olemme samankaltaisia. Vaikka se on itsestäänselvyys, niin sen oivaltaminen vuosia sitten on ollut lohdullista. Meissä on paljon pelkoa ja kykyä empatiaan.
Pelko ja empatia ovat toistensa vastavoimia, jotka voivat parhaimmillaan kumota toisensa. Malmivaara antaa esimerkin: kun ihminen asettuu kameran eteen, hän pelkää. Voi olla, että hän ei näytä sitä ulospäin, mutta pelko kytee pinnan alla.
– Empatia auttaa – se, että tulee nähdyksi lempeästi, rakastavasti ja ymmärryksellä. Se kumoaa pelkoa, Malmivaara toteaa.
PELKO ja empatia asuvat niin Malmivaaran näyttelijäkollegojen, hänen valokuvaamiensa ihmisten kuin myös hänen itsensä sisällä. Ne ovat meissä kaikissa sisäänrakennettuina.
Sen sijaan usko ei ole itsestäänselvyys, vaan se on henkilökohtainen valinta. Näin ajatellaan herännäisyydessä, jonka johtohahmoja kuuluu Malmivaaran pappissuvun esi-isiin.
– En ole oppinut kyseenalaistamaan uskoa. Se on sellainen luonnollinen osa suvun geeniperimää. On kuuluttu kirkkoon, Malmivaara kertoo.
Malmivaara kuvailee uskoaan pohjavireeksi, joka kulkee rinnalla ilman, että siitä pitää meteliä. Sitä verhoaa jonkinlainen mystiikka. Sen verho raottui, kun Malmivaara opiskeli lukion jälkeen vuoden verran teologiaa.
Teologian opintoihin häntä ei ohjannut niinkään vakaumus tai halu saada pappisvihkimys. Tärkeämpiä asioita olivat uteliaisuus ja hyvä uskonnonopettaja. Malmivaara kehuu Helsingin Sibelius-lukion opettajaa Seppo Nyyssöstä.
– Olimme niin vaikuttuneita uskonnonopettajamme tavasta nähdä maailmaa suurten uskontojen kautta.
Hänen luokkakavereistaan myös Kaisa Kariranta lähti opiskelemaan teologiaa. Karirannasta tuli sittemmin pappi, mutta Malmivaara jatkoi opiskelemaan valokuvaamista ja näyttelemistä.
TEOLOGIAN opinnot avasivat ovea uskontojen maailmaan. Ne opettivat, miten monesta lähteestä Raamattu on koottu, kuinka paljon samankaltaisuutta uskonnoissa on ja mitä eri kulttuureissa ajatellaan henkisyydestä ja kuolemasta.
Siitä päästäänkin pääsiäisen ytimeen: elämään ja kuolemaan. Jeesus kuoli ristillä, jotta me kristityt saisimme iankaikkisen elämän. Mitä Malmivaara ajattelee kuolemasta?
– Kun on viidenkympin toisella puolella, elämän viimeisellä puoliskolla, niin kuolema on käynyt mielessä. Se on jännää, että lapsen syntymä tuo vahvemmin kuoleman esiin kuin tavallinen arki.
Malmivaara näkee, että elämässä on tietynlaista syklisyyttä. Ihmisten syntymät ja kuolemat ovat osa sitä. Niistä muodostuu sukupolvien ketjuja.
– Lapsen syntymän kautta avautuu ikuisuus. Se raottaa vähän jopa kuoleman mysteeriä.
Ikuinen elämä tarkoittaa hänelle syntymän ja kuoleman vuorottelua, jatkumoa, joka on alkanut jo ennen meitä ja tulee jatkumaan meidän jälkeemme.
”Kajaani on ihmisenkokoinen paikka”
Laura Malmivaara on syntynyt ja kasvanut lapsuutensa Kajaanissa.
– Se oli hyvä paikka kasvaa lapsena: rauhallinen ja sopivan pieni, Malmivaara kertoo.
Hänen muistikuvissaan Kajaani on avara ja ihmisenkokoinen paikka asua ja elää. Lapsuudenperheen elämä pyöri Kajaani Oy:n paperitehtaan ympärillä, jossa Malmivaaran isä oli töissä.
– Minulla on Kajaanista pelkästään vain hyviä muistoja.
Kun Malmivaara oli 12-vuotias, perhe muutti Järvenpäähän. Sen jälkeen hän on käynyt Kajaanissa harvoin, koska Kainuussa ei enää asu hänen sukulaisiaan tai ystäviään.
