Else Maria Renfors (kutsumanimi Elsi) syntyi 20.9.1895 tehtailija
Herman Renforsin ja hänen vaimonsa Agnesin perheeseen. Hän
oli perheen toinen lapsi: isoveli Herman Erik (Hemmi) oli syntynyt
edellisenä vuonna.
Renforsin sukuhauta sijaitsee Vanhalla hautausmaalla (osasto 1, rivi 25,
paikka 316).
Eeva Mäntymäki, Kajaanin Matkailuoppaat ry
Kuvaaja: Kainuun Museon kuva-arkisto
Elsin vanhemmat olivat avioituneet vasta pari vuotta aiemmin, kun opettajaksi Kajaaniin muuttanut parikymppinen Agnes Castren oli saanut pinttyneenä poikamiehenä pidetyn nelikymppisen tehtailija Renforsin pään kääntymään.
Nuori perhe asui 1890-luvulla Kajaaninjoen rannalla Brahenkadun talossa yhdessä lasten tätien, isän sisarten Anna ja Maria Renforsin kanssa. Elsi oli parivuotias, kun perhe muutti vuonna 1897 Tulliniemen tehdasrakennuksen taakse valmistuneeseen uuteen kotiin.
Renforsien elämäntyylin kerrotaan poikenneen perinteisestä kajaanilaisesta elämänmenosta. Molemmat puolisot matkustivat paljon sekä kotimaassa että ulkomailla. Molemmat olivat hyvin kielitaitoisia, ja heillä vieraili usein ulkomaisia matkailijoita. Agnes julkaisi myös oppikirjoja: englantilais-suomalaisen sanakirjan (1901), keskusteluoppaan (1902) ja englanniksi oppaan suomen kielen itseopiskelusta (1910). Lisäksi koko perhe osallistui monin tavoin Kajaanin yhteiskunnallisiin rientoihin.
Elsi Renfors kuoli tuberkuloosiin joulupäivänä vuonna 1911. Hän oli kuollessaan vasta 15-vuotias. Elsin kaunis ja erikoinen maljanmuotoinen hautamuistomerkki löytyy Renforsien perhehaudalta Kajaanin vanhalta hautausmaalta. Elsin muisto elää myös muistorahastossa,
josta jaetaan edelleen stipendejä Kajaanin lukion oppilaille