Aila Alasalmi on toiminut lottaperinnetyössä vuodesta 2002 alkaen. Hän on koonnut pikkulottien kokemuksia talvisodan suurpommituksista.
Aila Alasalmi, Suomen Lottaperinneliiton hallituksen jäsen
Kuvaaja: Kaisa Rönkä
Eine Korhonen kertoi olleensa vähän alle 10-vuotias pommituksen aikana. ”Hälytyssireenit alkoivat soida ja meidän piti siirtyä keskellä yötä 40 asteen pakkasessa suojakaivantoon. Muistan sen itkun ja kauhun, jota koimme silloin. Ihmisiä tuli paljon, siellä oli ahdasta ja kylmää, kun ei ehditty ottaa lämmintä vaatetta mukaan.
Pommitusta kesti yli 40 pommikoneen voimalla tunnista toiseen. Vasta illalla meidät päästettiin pois suojasta. Meidät vietiin Koutaniemelle Mantereen taloon turvaan. Järkyttävien kokemusten jälkeen me pääsimme omaan kotiin, joka oli säilynyt aika hyvin pommituksissa. Keskeltä kaupunkia ei jäänyt ehjäksi kuin kirkko ja Raatihuone.”
Pirkko Turpeinen oli talvisodan aikana noin 5-vuotias, mutta hänenkin mieleensä on jäänyt lähtemättömiä muistoja Kajaanin suurpommituksen päivästä.
”Meidät oli viety Karankalahteen evakkoon tädin luokse. Aikuiset lohduttivat meidän itkuamme, älkää pelätkö, vaikka kuulette kaikenlaisia ääniä. Seuraavana päivänä meille näytettiin osumia saaneita taloja. Ennen evakkoon lähtemistä me lapset olimme nähneet, miten kajaanilaisia sotilaita vietiin Suomussalmen taisteluihin. Isäni oli näiden lähtijöiden joukossa, ja hän haavoittui siellä. Muistan, miten kävimme katsomassa isää Kajaanin sairaalassa.
Suurpommituksen aikaan palopommi oli tullut sairaalan katosta läpi niin, että se oli haavoittanut myös sängyssä ollutta isää. Haavoittuneet sotilaat oli viety pakoon, mutta isääni ei heti huomattu savun seassa. Onneksi tuttu mies kuuli avunhuudot, ja isäkin saatiin pelastetuksi.
Myöhemmin isä teki paljon vapaaehtoistyötä sotainvalidien hyväksi ja me pikkulotat autoimme jakamalla ruokaa pitkin kaupunkia, kun lotat keittivät vanhan kaupungintalon punaisissa aitoissa ruokalähetyksiä.”
Muualla Suomessa vaikuttaneiden pikkulottien kertomuksia
Sirkka Viljanto asui tuolloin vielä Sysmässä Itä-Suomessa. ”Muistan, miten äitini toimi lottana kotirintamalla ja meni usein omalla kylällä olleeseen näkötorniin tekemään ilmavalvonnan vuoroja. Osallistuin koululla opettajan pitämiin pikkulottakerhoihin, joissa tehtiin käsitöitä ja välillä laulettiinkin.
Hildur Hagelberg asui tuohon aikaan Lieksassa. ”Ne ajat muistuvat aina mieleeni. Minun tehtäväni oli kuljettaa reellä hevosta ohjaten saksalaisia upseereja. Ne miehet olivat kyllä pelottaviakin, mutta minua he kohtelivat hyvin. Sain elämäni ensimmäisen suklaalevyn heiltä. En kyllä aluksi ymmärtänyt mitä suklaa oli! Ajattelin välillä, että mitä ne minusta miettivät, kun olin arkivaatteissa ja kumisaappaat jalassa!
Hellevi Heinonen muisti, miten oli evakossa Keski-Pohjanmaalla. ”Isä ja veljeni olivat sodassa, olo oli ankea ja kotiinkin oli ikävä. Opettaja piti meille tytöille koululla pikkulottakerhoa. Muuten oli rauhallista, mutta kerran kävelimme äidin kanssa Kokkolan tiellä ja tuli ilmahälytys. Juoksimme metsään piiloon eikä mitään pahaa tapahtunut.”
Katri Silvennoinen kertoo, että sodan aikana oli paljon kodittomia kulkijoita, joista ei tiedetty ovatko he oikeilla asioilla. ”Äiti oli lujana. Hän kysyi kaikilta yösijan pyytäjiltä papereita. Meillä oli ahdasta, kun kamareissa asui evakoita ja oma perhekin tarvitsi tilaa. Äitiä harmitti, kun piti vain laittaa kulkijoita pakkaseen eteenpäin.”
Esteri Haataja on syntynyt Sotkamossa. ”Muistan miten evakossa ollessamme nähtiin paljon saksalaisia sotilaita ja venäläisiä sotavankeja. Sotavangit olivat töissä voimalaitostyömaalla ja maatiloilla. Sekin on jäänyt mieleeni, että vangit eivät olisi halunneet lähteä Suomesta pois.”
Helka Karvonen on asunut Savukoskella, ja siellä hän kuuli todella järkyttäviä asioita rajan yli tulleista partisaaneista. ”Miesten ollessa rintamalla äidit tekivät lapsille pienet nyssäkät valmiiksi äkkilähdön varalta. Ihmiset olivat koko ajan peloissaan peläten kaikkea liikettä pihalla. Surmattuja perheitä oli monia, ja yhdestä perheestä oli jäänyt henkiin vain 9-vuotias tyttö, joka oli pelastettu ruumiskasasta.”
Raija Mäkinen on asunut sodan aikana Suomussalmella. ”Olen ollut evakossa pommitusten aikana. Meitä oli suuri perhe, 9 sisarusta, ja olemme olleet kaikki lottia tai pikkulottia. Isämme oli kauppias, ja Suomussalmen suurten pommitusten jäljiltä meille korjattiin uusi koti saunaan ja autotalliin kauppa.”
