Tauno ja Saima Heikkisen syntymästä tuli tämän vuoden keväällä kuluneeksi tasan 100 vuotta. Saima, o.s. Leinonen, oli kotoisin Manamansalosta Kantolan talosta, jonka emännän töistä hän otti vastuun 18-vuotiaana yhdeksänlapsisen perheen äidin kuoltua. Tauno Heikkinen syntyi Kajaanissa kolmilapsiseen yrittäjäperheeseen. Taunon isä, Kuopiossa leipuriksi valmistunut Pekka Heikkinen, oli 1913 perustanut Pekka Heikkinen & Kumpp. leipomo- ja kondiittoriliikkeen.
Tauno (1916–1980) ja Saima Heikkinen (1916–2013) Pekan kahvilassa leipomon 60-vuotiskahveilla vuonna 1973. Heikkisten perhehaudan sijainti Vanhalla hautausmaalla: osasto 2, rivi 30, hauta 328.
Aila Latipää, Kajaanin Matkailuoppaat ry
Kirjoitus perustuu Tauno ja Saima Heikkisen tyttären Kaija Marinin haastatteluun.
Kuvaaja: Heikkisten perhealbumi
Tauno Heikkinen oli perinteitä kunnioittava nykyaikainen liikkeenjohtaja, taitava leipuri ja kondiittori. Tuotteiden hyvä laatu ja maku oli tärkeä, mutta myös niiden kauneus. Hän meni aamuyöstä leipomoon tekemään taikinat, nukkui vähän aamupäivällä ja iltapäivällä suunnitteli seuraavaa päivää. Hän nikkaroi, viljeli kesäpaikassa monenlaisia kasveja ja luki paljon kirjoja. Tauno Heikkinen jäi eläkkeelle 1978, jolloin vastuu yrityksestä siirtyi perheen pojalle Pauli Heikkiselle.
Sodan jälkeen Saima muutti Kajaaniin ja meni ompeluoppiin, Tauno puolestaan palasi leipomon töihin. Sitten Saima kutsuttiin ompelemaan leipomon henkilökunnalle työvaatteita. Tauno ja Saima solmivat avioliiton 1950, ja Saima tuli töihin perheyritykseen. Pekka Heikkisen kuoltua 1951 nuoripari otti vastuun leipomosta. Työnjako oli alusta asti selvä: Tauno vastasi leipomosta ja Saima myymälöistä sekä kahvilasta. Isot päätökset tehtiin aina yhdessä. Molemmat arvostivat koulutusta ja ammattitaidon kehittämistä sekä osallistuivat alansa messuille ja kokouksiin. Koko perhe kävi Leipuriliiton kesäpäivillä, joihin aina yhdistettiin kotimaan matkailua.
Perhe oli Saimalle tärkeä. Hän oli hyvä ruoanlaittaja ja kukkienhoitaja. Hän kehitti tarmokkaasti myymälää, perusti ruokabaarin, toimi Yrittäjänaisten sekä Kahvila- ja ravintolaliiton yhdistyksissä. Hänelle myönnettiin 1999 ensimmäinen Kaupunkikeskustayhdistyksen Tervaskanto-palkinto kiitoksena leipomoperinteen vaalimisesta ja pitkästä urasta. Vanha rouva teki täyttä työpäivää ja seurusteli asiakkaiden kanssa vielä 87-vuotiaana. Hänen sanontansa ”hyvvää sen olla pittää” on leipomon motto edelleen.
