”Maat metsät hiljenneinä ja meret tyyntyneinä kiittävä Jumalaa. On laannut voima tuulten. Vaikene puhe huulten, vain sydän puhua nyt saa.”
Mari-Helmi Pirhonen
teologiharjoittelija
Kuvaaja: Kirkon kuvapankki/Aarne Ormio
Kun kaikki muu melske on hiljennyt, jää jäljelle Jumala, joka on kaiken alku ja loppu.
Merkittävä kappale itselleni on virren 560 ensimmäinen säkeistö. Vaikka kuuntelen musiikkia laidasta laitaan, palaan aina uudestaan tähän. Vaikka tämä on virsi, se sopisi todella moneen muuhunkin musiikkilajiin.
Kyseinen virsi on itselleni merkittävä, koska se tuo minut nykyisessä, hektisessä elämänmenossa lähelle sitä, mikä uskossa on tärkeää. Kun samaan aikaan maailmalla ja yksilöiden elämissä myllertää, sisältyy kokemuksiin usein paljon sellaista, minkä selittämiseen ei löydy sanoja. Lisäksi, vaikka sanoilla voi saada paljon hyvää aikaan, sanoilla voi myös satuttaa, kuten valitettavan usein esimerkiksi somekulttuurissa helposti tapahtuu. Siinä käy niin, että ihmisiin jää lannistettua mieltä ja näkymättömiä arpia, jos ainut, mihin voi luottaa, on sellainen puheen kulttuuri, jossa vain osaa ihmisistä kuunnellaan.
Kuitenkin, kun kaikki muu melske on hiljennyt, jää jäljelle Jumala, joka on kaiken alku ja loppu. Tähän yhteyteen ei tarvita sanoja eikä selittämistä. Tämä yhteys tarjoaa lepopaikan ja myös kyvyn kuunnella ja ymmärtää muita, kun pysähdytään sen äärelle, mitä Jumala haluaa sanoa, ja sen tuntee sydämessä.
Pala taivasta
Moni löytää Jumalan musiikista tai taiteesta. Tällä palstalla esittelemme lukijoitamme puhutelleita teoksia.